Hirrenveiston yhden miehen MM - esikarsinta

Armas puolisoni on nimitetty päävastuuseen uusien hirsien paikoilleen saattamisessa. Hän myrskytuulen ja juurikäävän myötäsuosiollisella avustuksella kaatoi hirret ja sahasi sopivan mittaisiksi. Hirret kävivät sahalla saamassa hirtehisen muotonsa ja sitten ne rojottivat pihalla taapelissa viikkotolkulla.

Puolisoni hankki perinteikkään vuoluraudan, jolla hän pitkien työpäiviensä päätteeksi vuoli ja muotoili hirret kauniin valkoisiksi. Emännästähän tässä ei ollut oikein mitään apua, en jaksanut nostaa pitkistä hirsistä edes puolison apuna toista päätä. Ovat ne saamari aika painavia. (Sinänsä surullista, että leipätyönsä metsäinsinöörinä tekevä naiseläjä joutui tämän ihan käytännössä toteamaan.)

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, epätoivo ja epävarmuus alkoivat vallata mieliämme tämän saunaprojektin suhteen. Työ ei oikein edistynyt, sen sijaan aika kyllä kului - ja kuluu - ja syksy käy yhä pimeämmäksi, märemmäksi ja uhkaavammaksi. Tämän kesän ehdoton pakko on saada katto saunan päälle, ja sitä ennen se täytyy kengittää ja kivijaloittaa. Kengittää ei voida ennenkuin hirret ovat valmiit. Hirret eivät valmistu jos joutuu tekemään leipätyötä. 

Mutta tänään oli sekä interiöörin että eksteriöörin suhteet kirkas ja toiveikas päivä. Aurinko paistoi ja leppeä syyskuun tuuli kuljetteli lehtiä työmaamme viheriällä nurmella, kun neuvokas työnjohtaja alkoi toimeen. 

Hän alkoi tehdä kengitystä varten hirsiä! Hirsikehikkoa kootaan saunan eteen pihatielle nurinpäin - eli ylin hirsi tulee alimmaiseksi. Jaakob aloitti julkisivusta eli pihan puolen seinästä. Alimmaiseksi tulee säästettävä vanha hirsi, joka sijaitsee rakennuksessa heti ikkunoiden alla. Sen päälle, kuten kuva kertoo, sovitellaan uusi hirsi. Nurkkien salvokset ovat yhdenlaisia lukkosalvoksia, joista laitan kuvaa myöhemmin. 

Hirrenveiston perinnetyökalu eli moottorisaha.

Nurkat sahataan ja taltalla työstetään salvoksiksi ja salvokset yhteensopiviksi. Tadaa!

Tästä se lähtee.

Naurettavan helppoa, eikö? Tähänkin hirteen meni vain seitsemän tuntia aikaa! Dokumentoijalla ei ehkä ole tästä tämän enempää sanottavaa, en tiedä saisiko itse työntoteuttajasta vähän enemmän irti?

Joka tapauksessa pakko sanoa, että vaikka alussa homma eteenkin varsin hitaasti, näyttää se silti varsin näppärältä. Olen varma, että kokemuksen karttuessa vauhtikin kasvaa eksponentiaalisesti. Saatan olla ehkä aika ylpeä tuosta ukkelista. :)