lauantai 13. elokuuta 2016

Vähäväkisten työpäivä

Armas ukkokultani on viipottanut jo toista viikkoa työelämässä, alkanut metsästyskauden ja remuaa nyt polttareissa (ei omissaan, toim. huom.) ja minä olen pysynyt tässä kotitontilla ja alkanut taas pidellä päätäni saunan suhteen.

Kumpikaan meistä ei ollut ihan varma siitä, miten kauan anturavalumme kuivuvat, eli milloin on soveliasta ottaa muotit pois. Eilen ryhdyin rälläköimään sisäseiniä puhtaaksi, mutta totesin toimeni mahdottomaksi, kun piti varoa hauraita routaeristestyrokseja. Sen lisäksi saunan lattian virkaa toimittava hiekka-tiilimurske-laastiläjä oli varsin huono työskentelyalusta, joten lopetin vatuloinnin tänään aamulla ja kutsuin enon avukseni ja niinpä me vähäväkiset aloimme työhön.

Jopa 83-vuotias mummini osallistui hommaan lyömällä vasaralla muotteja irti betonilaatoista. Tässä mainittakoon, että mummini on tehnyt niin valtavan määrän raskasta työtä elämänsä aikana, että on lähes hölmöä mainita jostain vasarankäytöstä - mummi on nimittäin ollut astetta kovempi muija nuorempana. Tällä iällä ja vähän köpäkämmässä kunnossa ollessaan vasarointi on tietenkin soveliampaa puuhaa kuin vaikka apulannan ajo pelloille. No, se siitä. Muotit siis irroitettiin ja siirrettiin varastoon odottamaan jatkokäsittelyä. Enon kanssa kärräsimme hiekkaa styroksien päälle ja minä raivasin saunan sisustaa ja kiskoin viimeisetkin naulat irti seinistä, jotta rälläköiminen sujuisi sukkelammin.

Tänään kärräsimme 60 kottikärrillistä hiekkaa. Noin 10 lapiollista hiekkaa per kärry. Laskin. Pakko oli. Minä en jaksa työntää täysiä kärryllisiä, siksi vain puolikkaat kuormat. Mutta niin vain nytkähti tämäkin työmaa eteenpäin ja on taas valmiimman näköinen. Olisin illalla jatkanut seinien puhdistusta, mutta ilmojen herra päätti toisin. Sataa tosi kovaa.

Meidän pitää peittää kehikko pressuilla, koska katon tekeminen viivästyy varmasti vielä kuukaudella tai parilla. Sateet eivät tee hyvää vanhoille hirsille ja alan jo hermostua ajatuksesta... Huomenna, jos on poutaa, saan varmasti jo paljon aikaiseksi rälläkällä, ja sitten onkin jo aika laittaa kuva sisäseinistä tänne ja alkaa haaveilemaan saunan sisäpuolen töistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti