keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Muutama kuva ja katonteon ihanuus

Oli ajatus dokumentoida saunaprojektia. Ilmeisesti jo ensimmäisen kesän lopulla iski dokumentointiväsymys(kin), koska kuvia on loppukesältä ja syksyltä melko vähän. Oikeastaan vain nämä tässä. Jaakobilla ehkä on jotain muutakin.

Jaakob muuraa nurkkaharkkoja.




Tässä kursitaan kasaan helmoja, jotta uusi hirsi saataisiin sopimaan.

Kengitys valmis.

Tämä tuntui kaksi vuotta sitten suurelta voitolta. Ja olihan se. Hirsirunko kengitettynä, ei vielä harkkoja alla.


Muutimme takaisin kaupunkiin syyskuun lopulla 2017. Olimme olleet maalla toukokuun toiselta viikolta asti ja pitäneet vuokra-asuntoamme lähinnä melko hintavana varastona huonekaluillemme. Olimme kotona pari yötä, kunnes menimme reiluksi viikoksi Tohmajärvelle hoitamaan kaveripariskunnan taloa ja eläimiä heidän lomansa ajaksi. Huvittavinta oli, että meillä oli arvokkaan antiikkisaunamme verhona tuossa vaiheessa vain myrskyjen riepottelemat pressut, ja ennen talvea oli saatava katto tehtyä. Turnajaisväsymys alkoi olla melkoinen, mutta jostain saimme vielä riivittyä energiaa seuraavaan kuvioon: aamulla kukonlaulun aikaan ylös, elukoiden hoito, koirat autoon, kaupunkiin 55km, koirat kotiin ja ihmiset aamupäiväksi kouluun, lounas, koirat autoon, rakennustyömaalle Sarvinkiin 38km, katontekoa pimeään asti, sitten takaisin lomituspaikkaan 70km, elukoiden hoito, sänkyyn kaatuminen.

Ei yhtäkään riitaa koko tämän myllytyksen aikana! Suurkiitos kuului myös kauniille ja aurinkoisille päiville ja mummille, joka muonitti meidät. Kattorakenteena on siis pontillinen lauta ja sen päällä aluskate. Meillä ei - tietenkään - ollut rakennustelineitä, vaan toimitimme tämän urotyön tikkailla keikkuen ja porattiin katon lappeille lankunpätkiä jalansijoiksi. En vieläkään ymmärrä, miten selvisimme tuosta touhusta hengissä. Minä taisin kantaa lankkuja räystäitä vasten ja Jaakob niitä asenteli ja kaikkien turvallisuusmääräysten mukaisesti moottorisahalla trimmaili reunat sopiviksi. Työ oli uskomattoman hidasta! Viimeistään tässä vaiheessa kovaan kallooni taisi upota, ettei korjausrakentaminen ole mitään suit sait supsikkaasti -puuhastelua, vaan joka ikinen asia on hidas, hidas, hidas. Siinä me kökötimme katon harjalla lokakuun auringossa ja katsoimme youtubesta, että miten tää aluskate nyt oikein asennetaan. Välillä soitettiin Nikolle tai Juholle. Toinen sanoi toista ja toinen toista.

Kattolaudat paukuteltiin naulapyssyllä paikoilleen, mutta alushuopa piti perinteikkäästi vasaroida. Oli kuulkaa työlästä. Mutta siinä se sitten oli, siivottiin kamat ja annettiin talven tulla.

Hirvittävä väsymys ja ahdistus valtasi mielen, osittain varmasti siksi, että olin oikeasti (HAHAHAHAHAHA) kuvitellut, että koko revohka olisi saatu tehtyä yhdessä kesässä. Olin hieman pettynyt siihen, että koko homma oli alkutekijöissään, mutta toisaalta tyytyväinen, että suuritöisimmät asiat oli saatu (melkein) tehtyä. Tai ainakin vaarallisimmat. Nitisevän ja natisevan hirsirungon kengittäminen ei kuulu kaikista rentouttavimpiin työsuorituksiin, joissa olen ollut mukana. Päitten yläpuolella killuva tonnien painoinen tiilipiippu, joka katkeaa yhtäkkiä, ei juuri hivellyt mieltäni. Eikä se katolla keikkuminen myöskään juuri verenpainetta laskenut.


maanantai 17. syyskuuta 2018

Tempus fugit

Kas vain, yli kaksi vuotta viimeisestä kirjoituksesta. Bloggausväsymys ei yllättänyt ollenkaan, arvasin että niinhän siinä kuitenkin käy. Ajattelin, että hirrenveistäjä kirjoittaisi sanan tai pari omasta operaatiostaan ja sitä odotellessa siinä työmaa etenikin jo aimo harppauksin eikä ehtinyt päivittää. Sitten tapahtui jotain, joka teki saunan rakentamisesta, hengittämisestä ja tulevaisuuden ajattelemisesta pitkäksi aikaa mahdotonta. Rakas, ainoa mummini lähti taivaan kotiin 22.11.2016 82 vuoden iässä.

Mummin kuoleman jälkeinen talvi oli kylmä, pitkä ja loppumattoman tuntuinen. Mummin hautaamisen jälkeen Jaakob joutui hautaamaan parhaimman ystävänsä ja sen jälkeen hautasimme vielä Aini-tädin, joka lähti pikkusiskonsa, mummini, perään. Kevät ei millään meinannut tulla, eikä meistäkään tuntunut siltä, että haluaisimme tulla mummilaan kesäksi. Ei ollut mummilaa, ei mummilan saunaa, oli vain iso talo täynnä menneisyyttä ja sen pihalla keskeneräinen työmaa. Sitten kuitenkin, kun kesäkuu oli jo pitkällä, vaikka kesä viipyikin luvattoman kauan, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja tulimme. Piti vetää henkeä ja jatkaa eloa. Viime syksynä mummilasta tuli virallisesti minun taloni ja minun tonttini ja minun saunamme, meidän saunamme. Joka oli edelleen kesken.

Meillähän oli mummin kanssa sopimus, että mummi ei saa kuolla ennenkuin sauna on valmis. Vaikka mummille sattuikin nyt tällainen sopimusrikko, josta en voi häntä itseään syyttää, piti meidän Jaakobin kanssa kuitenkin jatkaa aherrusta.

En tiedä, tuleeko nyt jatkossa kirjoitettua tänne yhtään sen enempää, mutta keskeneräisyys jäi vaivaamaan minua, joten haluan nyt raapustaa tänne lyhyen, mutta ytimekkään selonteon toissasyksyn hirrenveiston yhden miehen koitoksen jälkeisistä remontin vaiheista.

Jaakob tekaisi siis uudet hirret, jotka varsin hulvattomin menetelmin saimme paikoilleen Rami-serkkuni toimiessa jälleen työnjohtajan viransijaisena. Saunan kehikko oli ylöstunkkauksen, alasromahduksen, takaisinsiirron, uuden tunkkaksen, hirsien irrottelun ja ajan hampaan vaikutuksen jälkeen levinnyt alaosastaan niin, etteivät uudet hirret yhtäkkiä olleetkaan sopivia. Konstit on monet sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki ja kuroimme kuormaliinoilla ja räikällä saunan helmat kasaan ja uudet hirret saatiin paikoilleen. Tönö sai heti hurjasti uutta ryhtiä ja korkeutta yhden lisähirsikierroksen verran. Vinoon rytkähtäneen katon korjasimme siten, että viritimme kuormaliinan katon tukiparrujen ja saunan vieressä seisovan koivun väliin ja vinssasimme katon paikoilleen, lekalla hellästi auttaen.

Hökötys tunkattiin vielä kerran vähän ylemmäs, kun Jaakob muurasi nurkkakivet eli harkot nurkkien alle. Jaakob totesi siinä, että hän rakastaa muuraamista. Hymyssäsuin hän syyssateiden vihmoessa mätki harkkojen alle ja väliin itse vatkaamaansa sementtiä ja pitipä hän muuraamisesta niin paljon, että yhä uudestaan ja uudestaan muurasi nurkkakivet. Minä kannustin vieressä, kunnes ilo yltyi niin suureksi, että totesin minun olevan parempi pysyä kauempana.

Kun kaupunkiinmuutto lähestyi ja minä sairastuin totaalisesti voimat vieneeseen flunssaan ja magasin akka utra pahnoillani, tempaisi Jaakob terassin poikkiparrut ja pystyparrut paikoilleen. Puuttui enää katto, ja se onkin toinen tarina.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Hirrenveiston yhden miehen MM - esikarsinta

Armas puolisoni on nimitetty päävastuuseen uusien hirsien paikoilleen saattamisessa. Hän myrskytuulen ja juurikäävän myötäsuosiollisella avustuksella kaatoi hirret ja sahasi sopivan mittaisiksi. Hirret kävivät sahalla saamassa hirtehisen muotonsa ja sitten ne rojottivat pihalla taapelissa viikkotolkulla.

Puolisoni hankki perinteikkään vuoluraudan, jolla hän pitkien työpäiviensä päätteeksi vuoli ja muotoili hirret kauniin valkoisiksi. Emännästähän tässä ei ollut oikein mitään apua, en jaksanut nostaa pitkistä hirsistä edes puolison apuna toista päätä. Ovat ne saamari aika painavia. (Sinänsä surullista, että leipätyönsä metsäinsinöörinä tekevä naiseläjä joutui tämän ihan käytännössä toteamaan.)

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, epätoivo ja epävarmuus alkoivat vallata mieliämme tämän saunaprojektin suhteen. Työ ei oikein edistynyt, sen sijaan aika kyllä kului - ja kuluu - ja syksy käy yhä pimeämmäksi, märemmäksi ja uhkaavammaksi. Tämän kesän ehdoton pakko on saada katto saunan päälle, ja sitä ennen se täytyy kengittää ja kivijaloittaa. Kengittää ei voida ennenkuin hirret ovat valmiit. Hirret eivät valmistu jos joutuu tekemään leipätyötä. 

Mutta tänään oli sekä interiöörin että eksteriöörin suhteet kirkas ja toiveikas päivä. Aurinko paistoi ja leppeä syyskuun tuuli kuljetteli lehtiä työmaamme viheriällä nurmella, kun neuvokas työnjohtaja alkoi toimeen. 

Hän alkoi tehdä kengitystä varten hirsiä! Hirsikehikkoa kootaan saunan eteen pihatielle nurinpäin - eli ylin hirsi tulee alimmaiseksi. Jaakob aloitti julkisivusta eli pihan puolen seinästä. Alimmaiseksi tulee säästettävä vanha hirsi, joka sijaitsee rakennuksessa heti ikkunoiden alla. Sen päälle, kuten kuva kertoo, sovitellaan uusi hirsi. Nurkkien salvokset ovat yhdenlaisia lukkosalvoksia, joista laitan kuvaa myöhemmin. 

Hirrenveiston perinnetyökalu eli moottorisaha.
Nurkat sahataan ja taltalla työstetään salvoksiksi ja salvokset yhteensopiviksi. Tadaa!

Tästä se lähtee.


Naurettavan helppoa, eikö? Tähänkin hirteen meni vain seitsemän tuntia aikaa! Dokumentoijalla ei ehkä ole tästä tämän enempää sanottavaa, en tiedä saisiko itse työntoteuttajasta vähän enemmän irti?

Joka tapauksessa pakko sanoa, että vaikka alussa homma eteenkin varsin hitaasti, näyttää se silti varsin näppärältä. Olen varma, että kokemuksen karttuessa vauhtikin kasvaa eksponentiaalisesti. Saatan olla ehkä aika ylpeä tuosta ukkelista. :)

Työnseisauksen jälkeen alkaa tapahtua.

Suuri yleisö lienee jo vaipunut siihen luuloon, että työmaamme seisoo ja happanee ja ränsistyy.

VIRHE!

Sillä jatkuva toimeliaisuus vallitsee saunamme ympärillä! Tässä nyt on ehkä liioittelun makua, mutta totistetusti jotain on tapahtunut. Työssä on kieltämättä ollut hieman hankala ja matalapaineinen vaihe. Projektin jäsenet ovat kumpikin omissa ajatuksissaan velloneet epätoivossa, mutta ääneen asiaa ei oikein ole sanottu, kunnes vasta tänään. Työnjohtaja on ollut palkkatyössään kiinni ja sitten piti käydä vielä sukulaisen häissäkin, joten saunan eteneminen on ollut minun heiveröisen naisparan vastuulla viimeiset pari viikkoa. Senhän tietää, miten siinä käy.

Ensin kävi näin.








Syksyn sateet uhkasivat mädättää rötiskön, joten IHAN ITE tein hienon pressukaton, jonka suojissa on ollut hyvä putsata sisäseiniä. Oli onni, että älysimme ottaa sahalta kaikki pinnat mukaan. Ne ovat olleet erittäin käteviä ja arvokkaita kaikenlaisissa vaiheissa. Tähän pressukattoonkin käytin losoja, joten periaatteessa pressukatto oli puoli-ilmainen. Pressut taisivat maksaa pari kymppiä. Rauli-myrsky muotoili katon uudestaan, jonka jälkeen täytyi vähän fiksailla ja pressujen jälleenmyyntiarvo laski huomattavasti. 

Työnjohtaja.
 Aloitin siis putsaamaan rälläkällä saunan nokisia sisäseiniä. Savusaunana aloitettu ura on jättänyt seiniin hienoisen nokikerroksen, eikä asiaa ole yhtään valkaissut se, että sauna on yrittänyt palaakin muutamaan otteeseen.

Alkuperäinen ajatus oli soodapuhaltaa seinät puhtaaksi, mutta se ei sitten oikein sopinutkaan meidän budjettiimme - kiihtelysvaaralainen hevostilaa emännöivä ystäväni suositteli paikallista firmaa työhön, mutta sisäseinien puhallus olisi maksanut yli 700 euroa. Kokeilimme rälläkällä ja lamellilaikalla ja kustannusarvio putosi siten noin sataseen - rälläkkä maksoi kuutisenkymppiä ja periaatteessa sitä ei voi edes laskea tähän urakkaan, koska sen käyttö ei rajaudu pelkästään saunaremonttiin. Tänään seiniä puhdistaessani havahduin, että jos en nyt ota ennen-jäkeen -kuvia, jäävät ne ottamatta. Sen verran nopeasti työ alkoi alkuähräämisen jälkeen sujumaan. (Valokuvauskalustoni on aika onneton, mutta saanen sen anteeksi.)

Lähtötilanne oli varsin synkkä.

En ole ennen tätä koskaan käyttänyt rälläkkää. Ensimmäisten neliöiden puhdistus oli melkomoista tuskaa, kun en oikein hallinnut vehjettä. Se tuntui painavalta ja täristi niin että olkanivelet olivat irrota kuopistaan. En osannut pitää laikkaa oikessa kulmassa puuhun, ja sain vain aikaiseksi syviä koloja tai mustia rantuja, kun puusta irtoava pihka ja noki tahmasivat laikan ja se töhnä levisi ympäriinsä. Silmäsuojat huurtuivat, hengityssuoja ahdisti, poljin koko ajan johdon päälle, elämä oli hirveätä. Teki mieli soittaa soodapuhaltajalle, että tulisi juoksujalkaa paikalle ja tekisi työn kahteen tuntiin. 


Kohta piästtään kylypemmään.

Sitten elämä kirkastui ja oivalsin, miten homma toimii. Pyyhin vanhalla laikalla enimmät noet ensin alta pois ja sitten aloin kirkastaa.

Ensipyyhkäisy ja lähtötilanne - alinna kyseenalaisessa kunnossa oleva hirsi, joka kuitenkin jäänee paikoillen.


Ennen - jälkeen

Sisäkaton eristeenä oli myös savea, ja se näkyy näissä sisäkaton kannatinparruissa - jotka siis vahingossa löytyivät paneelin alta piilostaan ja voi mikä riemu se olikaan! Ne on niin kauniit, kun ne on puhdistettu.

Tänään sainkin koko löylyhuoneen puolen puhdistettua. Tuloksena on siis kaunis punertava loimutettu hirsi. Ihan naurattaa, miten hieno tästä tulee. Hirsien rakoja on tietenkin hankala saada rälläkällä puhtaaksi, joten voi olla, että ensimmäisten saunomiskertojen jälkeen pitää vielä vähän pestä seiniä. Ei haittaa.

Tässä vaiheessa uskaltaa ehkä vähän haaveilla interiööristä enemmänkin - puhdistettujen seinien lisäksi saamme kannatinhirsen päälle ladotun kauniin kuusesta sahatun lautakaton, lattiaan tulee leveää kuusilankkua ja pukuhuoneen lattiana palvelevät vanhat lankut, jotka irrotimme saunat noston yhteydessä. Lauteiden puolenen seinä tulee tuppeensahatusta kelosta. Uusi palomuuri ja piisi toki muurataan ja (ehkä) rapataan valkoiseksi.

SIIS NIIN HIENO!




lauantai 13. elokuuta 2016

Vähäväkisten työpäivä

Armas ukkokultani on viipottanut jo toista viikkoa työelämässä, alkanut metsästyskauden ja remuaa nyt polttareissa (ei omissaan, toim. huom.) ja minä olen pysynyt tässä kotitontilla ja alkanut taas pidellä päätäni saunan suhteen.

Kumpikaan meistä ei ollut ihan varma siitä, miten kauan anturavalumme kuivuvat, eli milloin on soveliasta ottaa muotit pois. Eilen ryhdyin rälläköimään sisäseiniä puhtaaksi, mutta totesin toimeni mahdottomaksi, kun piti varoa hauraita routaeristestyrokseja. Sen lisäksi saunan lattian virkaa toimittava hiekka-tiilimurske-laastiläjä oli varsin huono työskentelyalusta, joten lopetin vatuloinnin tänään aamulla ja kutsuin enon avukseni ja niinpä me vähäväkiset aloimme työhön.

Jopa 83-vuotias mummini osallistui hommaan lyömällä vasaralla muotteja irti betonilaatoista. Tässä mainittakoon, että mummini on tehnyt niin valtavan määrän raskasta työtä elämänsä aikana, että on lähes hölmöä mainita jostain vasarankäytöstä - mummi on nimittäin ollut astetta kovempi muija nuorempana. Tällä iällä ja vähän köpäkämmässä kunnossa ollessaan vasarointi on tietenkin soveliampaa puuhaa kuin vaikka apulannan ajo pelloille. No, se siitä. Muotit siis irroitettiin ja siirrettiin varastoon odottamaan jatkokäsittelyä. Enon kanssa kärräsimme hiekkaa styroksien päälle ja minä raivasin saunan sisustaa ja kiskoin viimeisetkin naulat irti seinistä, jotta rälläköiminen sujuisi sukkelammin.

Tänään kärräsimme 60 kottikärrillistä hiekkaa. Noin 10 lapiollista hiekkaa per kärry. Laskin. Pakko oli. Minä en jaksa työntää täysiä kärryllisiä, siksi vain puolikkaat kuormat. Mutta niin vain nytkähti tämäkin työmaa eteenpäin ja on taas valmiimman näköinen. Olisin illalla jatkanut seinien puhdistusta, mutta ilmojen herra päätti toisin. Sataa tosi kovaa.

Meidän pitää peittää kehikko pressuilla, koska katon tekeminen viivästyy varmasti vielä kuukaudella tai parilla. Sateet eivät tee hyvää vanhoille hirsille ja alan jo hermostua ajatuksesta... Huomenna, jos on poutaa, saan varmasti jo paljon aikaiseksi rälläkällä, ja sitten onkin jo aika laittaa kuva sisäseinistä tänne ja alkaa haaveilemaan saunan sisäpuolen töistä.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kuinka hirsirakennus tuetaan kengitystä varten uudelleen ja mitä SITTEN tapahtui.

Raflaavia nämä minun otsakkeeni. Oikeita mielikuvituksen kiitojunia.

 Kaikilla tapahtumilla kun tuppaa olemaan hyvät ja huonot puolensa, niin listaanpa saunan ensimmäisen noston ja sitä seuranneen retkahduksen hyvät puolet ensin.

1. Sauna siirtyi sen verran, että yhdellä nurkalla ollut suuri kivi lakkasi olemasta ongelma, sillä se jäi nyt reilusti yli metrin toisaalle saunan nurkalta ja siten uuden valun tieltä.

2.1 Sama tapahtui toisella nurkalla; kaivon ja tulevan teranssin välille olisi jäänyt ilman suurta retkahdusta iso kivi, joka olisi ollut haitta jatkon kannalta.
2.2 Nyt  ei kukaan enää kompastu kiveen vettä kantaessaan.

3. Sauna on yli metrin lähempänä kaivoa, joten vedenkantomatka (veden kantomatka?) lyheni huomattavasti!

4. Pukuhuoneen sisäänkäyntikin on väljempi, tosin se väljenee varmasti pian lisää, kun suuret saunan yllä vaappuvat koivut kaadetaan.

5. Opimme saunan nostamisesta ja tukemisesta monta asiaa.
5.1 Esimerkiksi sen, että sivutuet eivät toimi erittäin pehmeässä ja märässä maassa.
5.2 Ja että piisi kannattaa purkaa ennen nostoa.
5.3 Terassin eli saunakodan eli terassin katto kannattaa tukea hyvin ennen siirtelyä. Se oli aikamoinen kiikku ja kuollut paino ja erittäin iso osasyyllinen retkahdukseen.
5.4 Kiroilu ei kannatta.
5.5 Hermoilu ei kannata.
5.6 Iloinen asenne kannattaa.


Huonot puolet:

Loppujen lopuksi ei ole.

Edes itseoppineen - tarkoitan - itseoppivan korjausrakentajan ei kannata unohtaa fysiikan lakeja. Vaikka niitä ei osaa, ne kannattaa hahmottaa. Opimme siirtämään hirsirakennuksen parrujen ja tunkkien avulla sivusuunnassa ylämäkeen. Tehkääpä perässä.

Seuraavana päivänä saimme lisää sukulaisia ja ystäviä avuksi ja nyt saunamme on vielä paremmin tuettu ja sille on valettu uudet anturat.
Kuvassa ehkä maailman nerokkais keksintö: letku ja vettä. Sillä saa anturanpedit samaan tasoon. Heureka-tason oivallus.

Sitten passataan vadulla, eli vatupassataan.

Jo on mylly!

Kaikki valmista betonia varten.

Mie ite valan.

Ja niin illan tullen saimme anturat valettua. Nyt ei pitäisi roudan enää liikutella tönöä.


lauantai 6. elokuuta 2016

Kuinka hirsirakennus tuetaan kengitystä varten ja mitä sitten tapahtui




Ajatus siitä, että keskenämme ja kaksin yhdessä ylväästi pakertaisimme saunamme valmiiksi oli ajatuksena jalo, ylevä ja äärettömän typerä. Pyysin serkkuani Raimoa avuksi ”lyömään muutaman naulan.” Ajattelin, että saunan nostossa ja kengityksessä saattaisimme tarvita yhden parin apukäsiä. Ajattelin, että se olisi jotenkin helppoa, joskin jännittävää.

Armias luoja sentään miten nainen voi ajatella asiat aika lailla vituralleen.

Heinä-elokuun taitteen päivät olivat kuumia ja aurinkoisia, joten oli ilo uusilla pitkävartisilla lapioilla kaivella vähän saunan kylkiä auki kasvillisuudesta ja ylimääräisistä kivistä. Soviteltiin vähän tunkkia alle ja nitkuteltiin ja hihiteltiin, hih hih siitä se nousee.

Alla oleva teksti on kirjoitettu monikon ensimmäisessä persoonassa, mutta suodattimen läpi lukija voi tulkita tekstiä siten, että ukot tekee ja minä seison ja pitelen päätäni ja hoen apuun kaikkia henkiä, joihin on vielä välit kunnossa.

Oheen kuvia siitä, miten tuimme hirsikehikkoa. Vastasahatusta täyssärmäisestä kakkosnelosesta ruuvattiin ulkopuolelle tuet joilla sidottiin hirret yhteen ja tehtiin sivutuille ankkurit. Naapurin Timo kävi toteamassa, että tämä mies se ei ole täältäpäin kun ilman itkua sahaa uutta kakkosnelosta pieniksi pätkiksi. No ei se ole täältäpäin, mutta se sääli meidän uutta sahaa.




Tästä se lähtee taivasta kohti!


 Minä pitelin päätäni ja veivasin tunkkia ja katsoin miten sauna nousee – hitaasti mutta epävarmasti. Rami neuvoi ja antoi meidän keksiä itse. Tunkattiin ja tuettiin ja tunkattiin. Ihmeellistä miten se hirsisauna vaan nousee niillä tunkeilla.


Sitten alettiin suurin odotuksin ottaa huonoja hirsi pois. Ne rojottaa nyt mallina uusille.







Jaakob ja eno alkoivat kauniissa kesäillassa sitten takoa pukuhuoneen ja löylyhuoneen välisen seinän alta huonoa hirttä pois. Luotto sivutuentoihin ja vissiin yleensäkin elämään ja luojaan oli turhaan luja, koska sitten kuului ritinää ja rätinää ja se ääni, kun sydän lakkaa lyömästä kun saunan sivutuet pettivät, koko rotisko nytkähti puoli metriä alas äiti maan syliin ja samalla kierähti vinoon ja otti reilun metrin harppauksen eteenpäin - Jaakob ja eno sisällään. 

Kenenkään fyysinen olemus ei vahingoittunut, mutta hieman hiljaiseksi kieltämättä veti tämä tapahtuma. Suu viivana piti emännän seistä hetki. 



Rami pisti marlboron suuhun ja sanoi, että tulkoot kymmenentuhatta perkelettä ja sitten teemme pari tuntia ylimääräistä työtä että ei tässä mitään. En kyllä voi kuin ihailla Ramin hermoja ja asennetta. Omassa mielessä vilahti jo että pitää purkaa hirsi hirreltä koko paska ja siirtää paikoilleen.

(Niin joo tässä välissä nostimme siis saunan siinä toivorikkaassa ajatuksessa, että piisi pysyisi kasassa ja pystyssä. No eiiiiiihän se pysynyt vaan reps kops kipsahti katki ja se piti purkaa. Piisin juuri jätettiin siinä toivorikkaassa ajatuksessa, että sen päälle voisi rakentaa uuden. No eeiiiihän se pysnyt vaan suuressa järistyksessä sitten retkahti kellalleen. Nyt meillä ei ole yhtään piisiä saunassa.)

Sen suuremmitta noitumisitta käytiin työhön ja nitkuteltiin sauna lähemmäs alkuperäistä asentoaan. Pään pitely ei enää auttanut vaan piti ottaa voileipää ja vissyä ja ruveta vaan tekemään. Yritys, erehdys, yritys, onnistuminen.

Sauna ei nyt ihan ole siinä missä se oli, mutta se on oikeastaan paremmassa paikassa.

Enkä olisi ikinä uskonut että se liikkuu takaisin. Mutta liikkui se, milli milliltä ja sentti sentiltä. Niinkuin ekyptiläisten pyramiitit.


Saunan jätimme yöksi lepäämään.